4. kurssikerran jälkeen
Perustekniikan kertausta – ankkurointi, tähtääminen ja linjaaminen
Edellisellä treenikerralla tutustuttiin ankkurointiin. Ankkurointi on erittäin tärkeä osa tekniikkaa ja sen vaikutus osumiin on olennainen. Hyvä ankkurointi on tukeva, tiiviisti kiinni leuassa ja helposti toistettavissa. Huomioi seuraavaa:
Peukalosi on rentona ja roikkuu lähellä kämmentäsi
Hampaat ovat rennosti yhdessä (ei tiukkaa purentaa!)
Käsi tuodaan ankkuriin ”alhaalta ylös”, eli jänne osuu leukaan ennen kättä
Etusormesi koskettaa mahdollisimman laajalta alalta leukakuun alapintaa
Ankkurointikohta tulee hieman leuan sivulle
Jänne koskettaa nenänpäätä
Päätä ei saa liikuttaa oikean ankkuripaikan löytämiseksi. Pään asento lukitaan jo valmistautumisvaiheessa
Linjauksen tarkoitus on vakioida jousi sivusuunnassa. Jänne linjataan jousen ikkunaleikkauksen nuolen puoleiseen reunaan. Alkuvaiheessa harrastusta linjaus on hyvä tarkistaa jokaisella suorituksella, mutta kokemuksen karttuessa riittää linjauksen tarkistus tarvittaessa. Linjaus tarkistetaan tähtäyssilmällä ennen tähtäyksen aloittamista.
Tähtäys tehdään jänteen puoleisella silmällä. Tähtäin osoittaa jo vetovaiheessa lähelle keskustaa. Viimeinen liike on hyvä tehdä oikealta ylhäältä (oikeakätinen ampuja) kohti taulun keskustaa. Tähtäimen voi antaa kellua keltaisen päällä. Tarkoitus ei ole saada tähtäintä pysähtymään aivan paikoilleen, vaan pieni liike on sallittua. Katse tarkennetaan tauluun, ei tähtäinjyvään. Toinen silmä on hyvä pitää auki, jos mahdollista.
Katso kertaus oppitunnista videolta
Kurkistus tulevaan: seuraavan kurssikerran aiheena laukaus
Kurssilla on toki jo ammuttu monta laukausta, mutta seuraavalla kerralla keskitytään siihen mistä hyvä laukaus on tehty. Laukaus tapahtuu kun ampuja on siihen valmis. Sen onnistuminen on pikemminkin seurausta ampujan aiemmin tekemistä asioista kuin aktiivisesta tekemistä. Siksi sitä ei pidä pyrkiä tekemään tietoisesti.
Laukauksessa sormien vähäinen jännitys häviää ja jänne työntää sormet pois tieltään. Voi myös sanoa, että hyvässä laukausessa tapahtuu mahdollisimman vähän. Hyvän laukauksen kyllä tuntee ja siitä kannattaa nauttia!
Jousiammunnan historiaa, osa 3
Jousiammunta Suomessa
Suomen Jousiampujain Liiton perustava kokous pidettiin Helsingissä 15.12.1946 ja liitto rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 1.3.1947. Liittoa olivat perustamassa Robin Hood kerho, Jousiveikot ja Helsingfors Bågskyttarna. Nykyään jäsenseuroja on 54 ja niissä harrastajia yhteensä noin 2700. Harrastajamäärä on ollut tasaisessa kasvussa 2010-luvulla.
Suomalaiset ovat menestyneet vuosien saatossa hyvin arvokilpailuissa. Ensimmäisen MM-mitalin Suomeen ampui naisten tähtäinjousijoukkue vuoden 1950 MM-kilpailuissa. Nyt MM-mitaleja on jo yhteensä 59, joista tuoreimmat vuodelta 2015. Olympialaisista jousiammuntamitaleja on tullut Suomeen neljä: Tomi Poikolainen ampui kultaa ja Päivi Meriluoto pronssia vuoden 1980 olympialaisissa, Kyösti Laasonen pronssia vuonna 1972 ja miesten joukkue hopeaa vuonna 1992 Barcelonan olympiakisoissa. Riossa 2016 Suomea edustivat Taru Kuoppa ja Samuli Piippo.
Välinekehitys
SJAL:n 50-vuotishistoriikki Jousella, nuolella ja sydämellä (Antti Koskimäki, Karisto 1999) kertoo välineiden kehityksestä. Jouset ja nuolet ovat kehittyneet erilaisista luonnon materiaaleista. Nykyaikaisen kilpajousiammunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä, eli 1940-luvulta alkaen, käytettiin teräsjousia. Samoin nuolet oli valmistettu teräsputkesta. Sulat puolestaan olivat luonnonsulkia.
Nuolen lähtönopeudet olivat selvästi nykyistä pienempiä (40-45 m/s), mikä tarkoitti 90 metrin matkalla monenlaisten kikkojen käyttämistä. Tähtäin saatettiin asettaa kädensijan alapuolella tai ampuja käytti hampaiden välissä korkkia, joka laski ankkurointipistettä.
Teräsjousista siirryttiin yhdestelmäjousiin, joissa oli puuydin lasikuitukerrosten kahta puolta. Aluksi nämä jouset olivat yksiosaisia. Vuoteen 1958 mennessä oli siirrytty kokonaan pois teräsjousista. Toinen merkittävä välineinnovaatio oli klikkerin, eli vetopituuden ilmaisimen, käyttöönotto vuonna 1955. Klikkerin käytöllä haettiin tarkkuutta vedon pituuteen mutta myös lääkettä monen ampujan vitsaukseen nimeltä kyyläkauhu. Kyyläkauhussa ampuja ei kykene tähtäämään taulun keskelle. Tähän vaivaan klikkerin avulla tapahtuva ehdollistunut laukaus oli suuri helpotus. Myös stabilisaattorien, eli vajaajien, kehitys alkoi yhdistelmäjousten tultua markkinoille.
Nuolissa siirryttiin 1950-luvulla alumiiniputkiin, jotka olivat kevyempiä ja suorempia kuin teräsnuolet. Nuolivalmistajista Easton valmisti ensimmäisen kerran putkia, joissa oli nokkia varten teräskartio ja eri kaliibereja (jäykkyyksiä). Luonnonsulan tilalle tuli synteettiset materiaalit.
Ensimmäiset ns. palapelijouset, joissa keskiosa ja lavat olivat erillisiä, tulivat amerikkalaiselta Hoytilta 1970-luvun alussa. Jousella voitettiin kaksi kultamitalia Münchenin olympilaisissa, kun jousiammunta tuli takaisin olympiaohjelmaan vuosikymmenten tauon jälkeen. Tämän jälkeen koottavat jouset yleistyivät nopeasti. Hoytin ohella toinen valtamerkki 1970- ja 80-luvuilla oli japanilainen Yamaha, joka kilpaili omalla EX-mallistollaan Hoytin Gold Medalist -jousia vastaan. Hoytilla on edelleen vahva asema maailman jousimarkkinoista, mutta Yamahan tuotanto on periytynyt korealaisille valmistajille.
Seuraava iso loikka nuolissa oli siirtyminen hiilikuituun. Tämä välinekehitys alkoi Los Angelesin olympialaisista 1984 Eastonin toimesta. Tällöin kultaa voitettiin nuolella, jossa ohuen alumiiniputken päälle oli laitettu ohut hiilikuitukerros. Sama perusperiaate on edelleen käytössä Eastonin tauluammuntanuolissa, kuten X10:ssä ja ACE:ssa. Nuolista tehtiin keskeltä paksumpia, jolloin niiden aerodynamiikka parani. Hiilikuitu-alumiininuolien ohella käytetään yleisesti pelkkiä hiilikuituputkia, joiden pioneeri oli ranskalainen Beman Diva-nuolellaan. Myös jousissa yleistyi materiaalina hiilikuitu. Erityisesti lavoissa tätä käytetään yleisesti. Myös keskiosia valmistetaan hiilikuidusta.
Taljajousi esiteltiin suurelle yleisölle USA:ssa 1960-luvun lopulla. Suomessa taljajouset yleistyivät 1980-luvulla, jolloin alkoi myös kilpailutoiminta.