2. kurssikerran jälkeen

Kertausta edelliseltä kurssikerralta – valmistautuminen

Valmistautumisvaiheessa rakennetaan oikea lihasjännitys, otetaan jousesta kahvaote ja jänteeltä sormiote. Valmistautumisvaihe alkaa, kun vartalon asento eli jalka-asento, lantion asento ja rintakehän asento on laitettu oikeaan asentoon. 

Jousikäden lapaluu painetaan eteenpäin ja kiinni vartaloon, jousikäsi työnnetään suoraksi, jolloin se osoittaa alaviistoon. Kahvasta otetaan ote siten, että painepiste on peukalotyynyllä ja rystyset noin 45 asteen kulmassa.

Sormiote jänteeltä: jänne ensimmäisen nivelen takapuolelle, suora rystys-­rannelinja, käsi pystysuorassa. Sormet eivät osu nokkiin. Jos ampujalla on käytössä sormierotin, puristetaan sitä etu-­ ja keskisormien väliin. Pikkurilli ja peukalo ovat rentoina, peukalo roikkuu lähellä kämmentä. 

Kahvaote: kontaktipiste peukalohankaan, rystyslinja n. 45 astetta.  Ranne on aktiivinen eli tuottaa painetta kohti taustaa.

Jousikäsi: lapa työnnetään ”eteen” siten, että lapa painuu vasten kehoa.
 
Kolme edellistä vaihetta tehdään  käytännössä yhtenä liikesarjana. 
 
Pään asento: pää käännetään oman liikkuvuuden rajoissa taustaa kohden. Niska ei saa jännittyä. Pää pidetään suorassa ja mahdollisimman luonnollisessa asennossa. Silmien tulisi olla samalla tasolla. Pään asentoon vaikuttaa paljon ampujan leukaluun ja kallon muoto. Pään asento pitää etsiä itselleen sopivaksi. Olennaista on, että asentoa ei muuteta enää valmistautumisvaiheen jälkeen.  

Katso kertaus oppitunnista videolta

Kurkistus tulevaan: 3. kurssikerran aiheina veto ja selkälihasten käyttö

Anatomisesti oikea asento ja lavan alueen lihasten käyttö ovat olennainen osa oikeaoppista tekniikkaa. Lyhyesti sanottuna vetokäden puoleinen lapa vie liikettä siten, että se kiertyy vedon aikana kohti ampujan selkärankaa. Jousikäden puoleinen lapa puolestaan painautuu eteenpäin kohti taulua ja on tukevasti kehossa kiinni. Vetokäden puolella kiertoliikkeen saavat aikaan lavan alueen lihakset (mm. epäkäslihas), ja jousikäden puolella paineen taustaa kohti saa aikaan sahalihas.

Seuraavalla oppitunnilla käsitellään lapojen käyttöä. 

Käy myös tykkäämässä Ensinuolet Facebook sivuja ja käy tarkistamassa mitä hauskaa sieltä löytyy!

Jousiammunnan historiaa, osa 1

(Composition, research, and text - Roel © Burgler, commissioned by the Foundation and Niato NHB)
 
Tässä ja seuraavassa kolmessa kurssikirjeessä kerromme sinulle tämän upean lajin historiasta. Aloitamme kalliomaalauksista ja päädymme moderniin huippu-urheiluun. 
 
Kalliomaalaukset

Jousi ja nuoli ovat olleet tunnettuja lähes kaikissa kulttuureissa ja sivilisaatioissa. Euroopasta ja Afrikasta löydetyissä kalliomaalauksissa on viitteitä siitä, että jousta käytettiin metsästykseen jo kivikaudella. Jousi syrjäytti metsästysaseena keihään ja nuijan. Jousi oli turvallisempi ase, koska saaliseläin voitiin kaataa kauempaa kuin esimerkiksi keihäällä. Vanhin löydetty jousi on aikakaudelta 8000 eKr. Tosin on todennäköistä, että jousia käytettiin jopa 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Jousia tehtiin monenlaisia ja monesta materiaalista: puusta, valaan luusta, bambusta ja sarvesta. Jousia oli pitkiä, lyhyitä, vastakaarella ja ilman sitä. Käyttötarkoitus ja kulttuuri määritti muotoa.
 
Metsästäjät 

Jousella metsästetään edelleen paitsi harrastuksen muodossa mutta myös elannon saamiseksi. Alkuperäiskansoista muun muassa pygmit, Amazonin ja Uuden Guinean kansat käyttävät jousta ja nuolta ruuan hankkimiseksi. Alkuperäiskansoita vain Australian aborginaalit eivät ole koskaan käyttäneet jousta. Heidän ratkaisunsa on sen sijaan bumerangi.
 
Jousi aseena

Jousella on ollut tärkeä rooli myös sodankäynnin välineenä. 10 000 vuotta vanhat espanjalaiset kalliomaalaukset kertovat ihmisten välisistä taisteluista, joissa käytettiin jousta. Heettiläiset menestyivät sotatantereilla erityisen hyvin juuri jousiampujien avulla. Jousta käytettiin epäsuorana tulena aihettamaan miestappioita ja ohjaamaan vihollisen liikkeitä. Vastaavasti kehittyi myös parempia panssareita ja kilpiä nuolilta suojautumiseen. Myös assyrilaiset, kiinalaiset ja egyptilläiset kunnostautuivat jousisodankäynnissä.
 
Mongolit

Kreikkalaiset ja roomalaiset panostivativat enemmän keihään käyttöön jalkaväen aseena. Jousella oli pienempi rooli näissä kulttuureissa. Hunnit ja myöhemmin mongolit sen sijaan siirtyivät jousen kanssa kanssa ratsaille muodostaen nopeasti liikkuvan ja tulivoimaisen sotajoukon. Ratsailta ampuminen vaati myös enemmän taitoa. Laukaus pyrittiin ajoittamaan hetkeen, jolloin hevosen kaviot eivät koskettaneet maata. Ratsun selästä käytettävät jouset olivat myös normaalia lyhyempiä ja jäykempiä. Mongoleilla oli myös pitkäjousityyppinen ase, jolla oli myös hyvin pitkä kantama. Vastaavaan kantamaan päästiin vasta 1860. Silloin kyse oli jo kivääristä.

Jousi keskiajalla

Jousta käytettiin yleiseseti aseena myös keskiajan Euroopassa. Erityisesti Englannissa käytettiin pitkäjousta, jonka historia on jatkunut näihin päiviin. Pitkäjousta ampuvat rekrytoitiin maanviljelijöistä, jotka harjoittelivat jousen käyttöä koko ikänsä. Ampumisen lisäksi he panostivat ylävartalon lihasten vahvistamiseen, sillä jouset olivat todella jäykkiä. 1600-luvulle asti oli voimassa kuninkaan asettama laki, joka velvoitti jokaisen yli seitsemänvuotiaan pojan ja miehen harjoittamaan jousiammuntaa ja omistamaan vähintään yhden varsijousen ja nuolet.